Finnish Bible (1938)

Matthew 22

Matthew

Return to Index

Chapter 23

1


 

  Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen  

 

 

--

2


 

  sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset.  

 

 

--

3


 

  Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.  

 

 

--

4


 

  He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.  

 

 

--

5


 

  Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi  

 

 

--

6


 

  ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa,  

 

 

--

7


 

  ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä `rabbi`.  

 

 

--

8


 

  Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.  

 

 

--

9


 

  Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.  

 

 

--

10


 

  Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus.  

 

 

--

11


 

  Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.  

 

 

--

12


 

  Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.  

 

 

--

13


 

  Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.  

 

 

--

15


 

  Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!  

 

 

--

16


 

  Voi teitä, te sokeat taluttajat, jotka sanotte: `Jos joku vannoo temppelin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo temppelin kullan kautta, niin hän on valaansa sidottu`!  

 

 

--

17


 

  Te tyhmät ja sokeat! Kumpi on suurempi, kultako vai temppeli, joka kullan pyhittää?  

 

 

--

18


 

  Ja: `Jos joku vannoo alttarin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo sen päällä olevan uhrilahjan kautta, niin hän on valaansa sidottu`.  

 

 

--

19


 

  Te sokeat! Kumpi on suurempi, uhrilahjako vai alttari, joka uhrilahjan pyhittää?  

 

 

--

20


 

  Sentähden, joka vannoo alttarin kautta, vannoo sen kautta ja kaiken kautta, mitä sen päällä on.  

 

 

--

21


 

  Ja joka vannoo temppelin kautta, vannoo sen kautta ja hänen kauttansa, joka siinä asuu.  

 

 

--

22


 

  Ja joka vannoo taivaan kautta, vannoo Jumalan valtaistuimen kautta ja hänen kauttansa, joka sillä istuu.  

 

 

--

23


 

  Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.  

 

 

--

24


 

  Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin!  

 

 

--

25


 

  Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä!  

 

 

--

26


 

  Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!  

 

 

--

27


 

  Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!  

 

 

--

28


 

  Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta.  

 

 

--

29


 

  Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te rakennatte profeettain hautoja ja kaunistatte vanhurskasten hautakammioita,  

 

 

--

30


 

  ja sanotte: `Jos me olisimme eläneet isäimme päivinä, emme olisi olleet osallisia heidän kanssaan profeettain vereen`!  

 

 

--

31


 

  Niin te siis todistatte itsestänne, että olette niiden lapsia, jotka tappoivat profeetat.  

 

 

--

32


 

  Täyttäkää siis te isäinne mitta.  

 

 

--

33


 

  Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?  

 

 

--

34


 

  Sentähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagoogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin;  

 

 

--

35


 

  että teidän päällenne tulisi kaikki se vanhurskas veri, joka maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestä Sakariaan, Barakiaan pojan, vereen asti, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välillä.  

 

 

--

36


 

  Totisesti minä sanon teille: tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven päälle.  

 

 

--

37


 

  Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.  

 

 

--

38


 

  Katso, `teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi`.  

 

 

--

39


 

  Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: `Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen`."  

 

 

--

Matthew 24

 

 

 

 

HTMLBible Software - Public Domain Software by johnhurt.com

 


Other Items are Available At These Sites: