| Chapter 95 |
1 |
Tulkaa, kohottakaamme ilohuuto Herralle, riemuhuuto pelastuksemme kalliolle. --
|
2 |
Käykäämme kiittäen hänen kasvojensa eteen, veisatkaamme hänelle riemuvirsiä. --
|
3 |
Sillä Herra on suuri Jumala, suuri kuningas yli kaikkien jumalien. --
|
4 |
Maan syvyydet ovat hänen kädessänsä, ja hänen ovat vuorten kukkulat. --
|
5 |
Hänen on meri, sillä hän on sen tehnyt, ja kuiva maa, jonka hänen kätensä ovat valmistaneet. --
|
6 |
Tulkaa, kumartukaamme ja polvistukaamme, polvillemme langetkaamme Herran, meidän Luojamme, eteen. --
|
7 |
Sillä hän on meidän Jumalamme, ja me olemme kansa, jota hän paimentaa, lauma, jota hänen kätensä kaitsee. Jospa te tänä päivänä kuulisitte hänen äänensä: --
|
8 |
"Älkää paaduttako sydäntänne, niinkuin Meribassa, niinkuin Massan päivänä erämaassa, --
|
9 |
jossa teidän isänne minua kiusasivat, jossa he koettelivat minua, vaikka olivat nähneet minun tekoni. --
|
10 |
Neljäkymmentä vuotta minä olin kyllästynyt siihen sukuun ja sanoin: `He ovat kansa, jonka sydän on eksynyt, eivätkä he tahdo tietää minun teistäni`. --
|
11 |
Ja niin minä vihassani vannoin: `He eivät pääse minun lepooni`." --
|