| Chapter 30 |
1 |
"Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin. --
|
2 |
Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt --
|
3 |
puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata; --
|
4 |
he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret. --
|
5 |
Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan. --
|
6 |
Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa. --
|
7 |
Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat - --
|
8 |
nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois. --
|
9 |
Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut; --
|
10 |
he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni. --
|
11 |
Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni. --
|
12 |
Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan. --
|
13 |
He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa; --
|
14 |
niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin. --
|
15 |
Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi. --
|
16 |
Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut. --
|
17 |
Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää. --
|
18 |
Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie. --
|
19 |
Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi. --
|
20 |
Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun. --
|
21 |
Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi. --
|
22 |
Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa. --
|
23 |
Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu. --
|
24 |
Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa? --
|
25 |
Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää? --
|
26 |
Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys. --
|
27 |
Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut. --
|
28 |
Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa. --
|
29 |
Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani. --
|
30 |
Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat. --
|
31 |
Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi." --
|