| Chapter 17 |
1 |
"Minun henkeni on rikki raastettu, minun päiväni sammuvat, kalmisto on minun osani. --
|
2 |
Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä. --
|
3 |
Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni? --
|
4 |
Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle. --
|
5 |
Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät. --
|
6 |
Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut. --
|
7 |
Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo. --
|
8 |
Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno. --
|
9 |
Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa. --
|
10 |
Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne. --
|
11 |
Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi. --
|
12 |
Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä. --
|
13 |
Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen, --
|
14 |
minä sanon haudalle: `Sinä olet isäni`, ja madoille: `Äitini ja sisareni`. --
|
15 |
Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella? --
|
16 |
Ne astuvat alas tuonelan salpojen taa, kun yhdessä lepäämme tomussa." --
|