| Chapter 23 |
1 |
Kun Daavid oli tullut vanhaksi ja saanut elämästä kyllänsä, teki hän poikansa Salomon Israelin kuninkaaksi. --
|
2 |
Ja hän kutsui kokoon kaikki Israelin päämiehet, papit ja leeviläiset. --
|
3 |
Ja leeviläiset luettiin, kolmikymmenvuotiset ja sitä vanhemmat, ja heidän lukumääränsä, pääluvun mukaan, oli kolmekymmentäkahdeksan tuhatta miestä. --
|
4 |
"Näistä olkoon kaksikymmentäneljä tuhatta johtamassa töitä Herran temppelissä ja kuusi tuhatta päällysmiehinä ja tuomareina; --
|
5 |
ja neljä tuhatta olkoon ovenvartijoina, ja neljä tuhatta ylistäköön Herraa soittimilla, jotka minä olen teettänyt ylistämistä varten." --
|
6 |
Ja Daavid jakoi heidät osastoihin Leevin poikien Geersonin, Kehatin ja Merarin mukaan. --
|
7 |
Geersonilaisia olivat Ladan ja Siimei. --
|
8 |
Ladanin pojat olivat Jehiel, päämies, Seetam ja Jooel, kaikkiaan kolme. --
|
9 |
Siimein pojat olivat Selomit, Hasiel ja Haaran, kaikkiaan kolme. Nämä olivat Ladanin perhekuntien päämiehet. --
|
10 |
Ja Siimein pojat olivat Jahat, Siina, Jeus ja Beria. Nämä olivat Siimein pojat, kaikkiaan neljä. --
|
11 |
Jahat oli päämies, Siisa toinen; mutta Jeuksella ja Berialla ei ollut monta poikaa, niin että heistä tuli yksi perhekunta, yksi palvelusvuoro. --
|
12 |
Kehatin pojat olivat Amram, Jishar, Hebron ja Ussiel, kaikkiaan neljä. --
|
13 |
Amramin pojat olivat Aaron ja Mooses. Mutta Aaron poikinensa erotettiin olemaan ikuisesti pyhitetty, korkeasti-pyhä, ikuisesti suitsuttamaan Herran edessä, palvelemaan häntä ja siunaamaan hänen nimessään. --
|
14 |
Jumalan miehen Mooseksen pojat luettiin Leevin sukukuntaan kuuluviksi. --
|
15 |
Mooseksen pojat olivat Geersom ja Elieser. --
|
16 |
Geersomin poika oli Sebuel, päämies. --
|
17 |
Elieserin poika oli Rehabja, päämies; Elieserillä ei ollut muita poikia. Mutta Rehabjan poikia oli ylen paljon. --
|
18 |
Jisharin poika oli Selomit, päämies. --
|
19 |
Hebronin pojat olivat Jeria, päämies, Amarja toinen, Jahasiel kolmas ja Jekamam neljäs. --
|
20 |
Ussielin pojat olivat Miika, päämies, ja Jissia toinen. --
|
21 |
Merarin pojat olivat Mahli ja Muusi. Mahlin pojat olivat Eleasar ja Kiis. --
|
22 |
Kun Eleasar kuoli, ei häneltä jäänyt poikia, vaan ainoastaan tyttäriä, jotka heidän serkkunsa, Kiisin pojat, ottivat vaimoiksensa. --
|
23 |
Muusin pojat olivat Mahli, Eeder ja Jeremot, kaikkiaan kolme. --
|
24 |
Nämä olivat Leevin pojat, heidän perhekuntiensa mukaan, perhekunta-päämiehet, niin monta kuin heitä oli ollut katselmuksessa, nimien lukumäärän mukaan, pääluvun mukaan, ne, jotka toimittivat palvelustehtäviä Herran temppelissä, kaksikymmenvuotiaat ja sitä vanhemmat. --
|
25 |
Sillä Daavid sanoi: "Herra, Israelin Jumala, on suonut kansansa päästä lepoon ja on asuva Jerusalemissa ikuisesti. --
|
26 |
Niinpä ei leeviläistenkään tarvitse kantaa asumusta eikä mitään kaluja, joita tarvitaan siinä tehtävissä töissä." --
|
27 |
- Sillä Daavidin viimeisten määräysten mukaan laskettiin Leevin poikien lukuun kaksikymmenvuotiaat ja sitä vanhemmat. - --
|
28 |
Heidän tehtäväkseen tuli: olla Aaronin poikien apuna Herran temppelin töissä; pitää huoli esikartanoista ja kammioista, kaiken pyhän puhtaana pitämisestä ja Jumalan temppelin töistä, --
|
29 |
näkyleivistä, ruokauhriin tarvittavista lestyistä jauhoista, happamattomista ohukaisista, leivinlevystä ja jauhosekoituksesta sekä astia- ja pituusmitoista; --
|
30 |
seisoa joka aamu kiittämässä ja ylistämässä Herraa, ja samoin joka ilta; --
|
31 |
ja uhrata kaikki polttouhrit Herralle sapatteina, uudenkuun päivinä ja juhlina, niin paljon kuin niitä oli säädetty aina uhrattavaksi Herran edessä. --
|
32 |
Niin heidän oli hoidettava ilmestysmajan ja pyhäkön tehtävät sekä ne tehtävät, jotka heidän veljillään Aaronin pojilla oli palvellessaan Herran temppelissä. --
|