| Chapter 7 |
1 |
Isaskarin pojat olivat Toola, Puua, Jaasub ja Simron, kaikkiaan neljä. --
|
2 |
Ja Toolan pojat olivat Ussi, Refaja, Jeriel, Jahmai, Jibsam ja Samuel, jotka olivat perhekuntiensa päämiehiä, Toolan jälkeläisiä, sotaurhoja, polveutumisensa mukaan. Daavidin aikana oli heidän lukumääränsä kaksikymmentäkaksi tuhatta kuusisataa. --
|
3 |
Ja Ussin poika oli Jisrahja, ja Jisrahjan pojat olivat Miikael, Obadja, Jooel ja Jissia, kaikkiaan viisi, kaikki päämiehiä. --
|
4 |
Heitä seurasi polveutumisensa ja perhekuntiensa mukaan taisteluun valmiina sotajoukkoina kolmekymmentäkuusi tuhatta miestä, sillä heillä oli paljon vaimoja ja lapsia. --
|
5 |
Ja heidän veljensä, kaikissa Isaskarin suvuissa, olivat sotaurhoja. Sukuluetteloihin merkittyjä oli kaikkiaan kahdeksankymmentäseitsemän tuhatta. --
|
6 |
Benjaminia oli: Bela, Beker ja Jediael, kaikkiaan kolme. --
|
7 |
Ja Belan pojat olivat Esbon, Ussi, Ussiel, Jerimot ja Iiri, kaikkiaan viisi, perhekunta-päämiehiä, sotaurhoja. Ja sukuluetteloihin merkittyjä oli heitä kaksikymmentäkaksi tuhatta kolmekymmentä neljä. --
|
8 |
Ja Bekerin pojat olivat Semira, Jooas, Elieser, Eljoenai, Omri, Jeremot, Abia, Anatot ja Aalemet; kaikki nämä olivat Bekerin poikia. --
|
9 |
Ja sukuluetteloihin merkittyjä oli heitä polveutumisensa mukaan, perhekunta-päämiestensä, sotaurhojen, mukaan, kaksikymmentä tuhatta kaksisataa. --
|
10 |
Ja Jediaelin poika oli Bilhan, ja Bilhanin pojat olivat Jeus, Benjamin, Eehud, Kenaana, Seetan, Tarsis ja Ahisahar. --
|
11 |
Kaikki nämä olivat Jediaelin poikia perhekunta-päämiesten, sotaurhojen, mukaan; seitsemäntoista tuhatta kaksisataa sotakelpoista miestä. --
|
12 |
Ja Suppim ja Huppim olivat Iirin poikia; Huusim oli Aherin poika. --
|
13 |
Naftalin pojat olivat Jahasiel, Guuni, Jeeser ja Sallum, Bilhan jälkeläisiä. --
|
14 |
Manassen poika oli Asriel, jonka hänen aramilainen sivuvaimonsa synnytti; tämä synnytti Maakirin, Gileadin isän. --
|
15 |
Ja Maakir otti vaimon Huppimille ja Suppimille, ja hänen sisarensa nimi oli Maaka. Ja toisen nimi oli Selofhad; ja Selofhadilla oli tyttäriä. --
|
16 |
Ja Maaka, Maakirin vaimo, synnytti pojan, jolle hän antoi nimen Peres; hänen veljensä nimi oli Seres, ja hänen poikansa olivat Uulam ja Rekem. --
|
17 |
Uulamin poika oli Bedan. Nämä olivat Gileadin pojat, joka oli Maakirin poika, joka Manassen poika. --
|
18 |
Ja hänen sisarensa Mooleket synnytti Iishodin, Abieserin ja Mahlan. --
|
19 |
Ja Semidan pojat olivat Ahjan, Sekem, Likhi ja Aniam. --
|
20 |
Efraimin pojat olivat: Suutelah, tämän poika Bered, tämän poika Tahat, tämän poika Elada, tämän poika Tahat, --
|
21 |
tämän poika Saabad, tämän poika Suutelah, sekä Eser ja Elead. Ja Gatin miehet, siinä maassa syntyneet, tappoivat heidät, koska he olivat lähteneet ottamaan heidän karjaansa. --
|
22 |
Ja heidän isänsä Efraim suri pitkät ajat, ja hänen veljensä tulivat lohduttamaan häntä. --
|
23 |
Sitten hän yhtyi vaimoonsa, ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti pojan; ja hän antoi tälle nimen Beria, koska se oli tapahtunut hänen perheensä onnettomuuden aikana. --
|
24 |
Ja hänen tyttärensä oli Seera; tämä rakensi Ala- ja Ylä-Beet-Hooronin sekä Ussen-Seeran. --
|
25 |
Ja Berian poika oli Refah, samoin Resef, tämän poika Telah, tämän poika Tahan, --
|
26 |
tämän poika Ladan, tämän poika Ammihud, tämän poika Elisama, --
|
27 |
tämän poika Nuun ja tämän poika Joosua. --
|
28 |
Ja heidän perintömaansa ja asuinsijansa olivat Beetel ja sen tytärkaupungit, itään päin Naaran ja länteen päin Geser ja sen tytärkaupungit, sekä Sikem ja sen tytärkaupungit, aina Aijaan ja sen tytärkaupunkeihin asti. --
|
29 |
Ja manasselaisten hallussa olivat Beet-Sean ja sen tytärkaupungit, Taanak ja sen tytärkaupungit, Megiddo ja sen tytärkaupungit, Door ja sen tytärkaupungit. Näissä asuivat Joosefin, Israelin pojan, jälkeläiset. --
|
30 |
Asserin pojat olivat Jimna, Jisva, Jisvi ja Beria; heidän sisarensa oli Serah. --
|
31 |
Berian pojat olivat Heber ja Malkiel; tämä oli Birsaitin isä. --
|
32 |
Ja Heberille syntyi Jaflet, Soomer, Hootam ja heidän sisarensa Suua. --
|
33 |
Ja Jafletin pojat olivat Paasak, Bimhal ja Asva; nämä ovat Jafletin pojat. --
|
34 |
Ja Semerin pojat olivat Ahi, Rohga, Hubba ja Aram. --
|
35 |
Ja hänen veljensä Heelemin pojat olivat Soofah, Jimna, Seeles ja Aamal. --
|
36 |
Soofahin pojat olivat Suuah, Harnefer, Suual, Beeri, Jimra, --
|
37 |
Beser, Hood, Samma, Silsa, Jitran ja Beera. --
|
38 |
Ja Jeterin pojat olivat Jefunne, Fispa ja Ara. --
|
39 |
Ja Ullan pojat olivat Aarah, Hanniel ja Risja. --
|
40 |
Kaikki nämä olivat Asserin jälkeläisiä, perhekunta-päämiehiä, valittuja sotaurhoja, ruhtinasten päämiehiä. Ja heidän sukuluetteloihin merkittyjen sotakelpoisten miestensä lukumäärä oli kaksikymmentäkuusi tuhatta. --
|