| Chapter 10 |
1 |
Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: --
|
2 |
"Tee itsellesi kaksi hopeatorvea, tee ne kohotakoista tekoa, käyttääksesi niitä kansan kokoonkutsumiseen ja leirien liikkeelle-panemiseen. --
|
3 |
Kun niihin molempiin puhalletaan, kokoontukoon sinun luoksesi koko kansa ilmestysmajan oven eteen. --
|
4 |
Mutta kun ainoastaan toiseen puhalletaan, kokoontukoot sinun luoksesi ruhtinaat, Israelin heimojen päämiehet. --
|
5 |
Mutta kun puhallatte hälytyssoiton, silloin lähtekööt itään päin leiriytyneet leirit liikkeelle. --
|
6 |
Ja kun toistamiseen puhallatte hälytyssoiton, lähtekööt etelään päin leiriytyneet leirit liikkeelle. Hälytyssoitto puhallettakoon liikkeelle lähdettäessä. --
|
7 |
Mutta seurakuntaa kokoonkutsuttaessa puhaltakaa torveen, hälytyssoittoa soittamatta. --
|
8 |
Ja Aaronin pojat, papit, puhaltakoot näitä torvia. Tämä olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen. --
|
9 |
Ja kun te maassanne lähdette taisteluun vihollista vastaan, joka teitä ahdistaa, niin soittakaa torvilla hälytys; silloin te muistutte Herran, teidän Jumalanne, mieleen ja pelastutte vihollisistanne. --
|
10 |
Ja ilopäivinänne sekä juhlinanne ynnä uudenkuun päivinä puhaltakaa torviin uhratessanne poltto- ja yhteysuhrejanne, niin ne saattavat teidän Jumalanne muistamaan teitä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne." --
|
11 |
Toisen vuoden toisen kuukauden kahdentenakymmenentenä päivänä pilvi kohosi lain asumuksen päältä. --
|
12 |
Silloin israelilaiset lähtivät liikkeelle, leiri leirin jälkeen, Siinain erämaasta; ja pilvi pysähtyi Paaranin erämaassa. --
|
13 |
Niin he ensi kerran lähtivät liikkeelle sillä tavoin, kuin Herra oli Mooseksen kautta käskenyt. --
|
14 |
Juudan jälkeläisten leirin lippukunta lähti ensimmäisenä joukkona liikkeelle osastoittain, ja tätä osastoa johti Nahson, Amminadabin poika. --
|
15 |
Ja Isaskarin jälkeläisten sukukuntaosastoa johti Netanel, Suuarin poika. --
|
16 |
Ja Sebulonin jälkeläisten sukukuntaosastoa johti Eliab, Heelonin poika. --
|
17 |
Ja kun asumus oli purettu, niin lähtivät liikkeelle Geersonin pojat ja Merarin pojat, jotka kantoivat asumusta. --
|
18 |
Sitten lähti Ruubenin leirin lippukunta liikkeelle osastoittain, ja tätä osastoa johti Elisur, Sedeurin poika. --
|
19 |
Ja Simeonin jälkeläisten sukukuntaosastoa johti Selumiel, Suurisaddain poika. --
|
20 |
Ja Gaadin jälkeläisten sukukuntaosastoa johti Eljasaf, Deguelin poika. --
|
21 |
Sitten lähtivät kehatilaiset liikkeelle kantaen pyhiä esineitä. Ja asumus pantiin pystyyn, ennenkuin he saapuivat perille. --
|
22 |
Sitten lähti Efraimin jälkeläisten leirin lippukunta liikkeelle osastoittain, ja tätä osastoa johti Elisama, Ammihudin poika. --
|
23 |
Manassen jälkeläisten sukukuntaosastoa johti Gamliel, Pedasurin poika. --
|
24 |
Benjaminin jälkeläisten sukukuntaosastoa johti Abidan, Gideonin poika. --
|
25 |
Sitten lähti Daanin jälkeläisten leirin lippukunta liikkeelle kaikkien leirien jälkijoukkona, osastoittain, ja tätä osastoa johti Ahieser, Ammisaddain poika. --
|
26 |
Asserin jälkeläisten sukukuntaosastoa johti Pagiel, Okranin poika. --
|
27 |
Ja Naftalin jälkeläisten sukukuntaosastoa johti Ahira, Eenanin poika. --
|
28 |
Tällainen oli israelilaisten liikkeellelähtö osastoittain; niin he lähtivät liikkeelle. --
|
29 |
Ja Mooses puhui Hoobabille, midianilaisen Reguelin, Mooseksen apen, pojalle: "Me lähdemme siihen paikkaan, josta Herra on sanonut: `Sen minä annan teille`. Lähde meidän kanssamme, niin me palkitsemme sinut hyvin, sillä Herra on luvannut hyvää Israelille." --
|
30 |
Mutta hän vastasi hänelle: "En lähde, vaan minä menen omaan maahani ja sukuni luo". --
|
31 |
Niin Mooses sanoi: "Älä jätä meitä, sillä sinähän tiedät, mihin meidän sopii leiriytyä erämaassa; rupea siis meille oppaaksi. --
|
32 |
Jos lähdet meidän kanssamme, niin me annamme sinun saada osasi siitä hyvästä, minkä Herra meille suo." --
|
33 |
Niin he lähtivät liikkeelle Herran vuoren luota ja vaelsivat kolme päivänmatkaa. Ja Herran liitonarkki kulki heidän edellänsä kolme päivänmatkaa etsimässä heille levähdyspaikkaa. --
|
34 |
Ja Herran pilvi oli heidän päällänsä päivällä, kun he lähtivät leiristä liikkeelle. --
|
35 |
Ja kun arkki lähti liikkeelle, niin Mooses lausui: "Nouse, Herra, hajaantukoot sinun vihollisesi, ja sinun vihamiehesi paetkoot sinua". --
|
36 |
Ja kun arkki laskettiin maahan, lausui hän: "Palaja, Herra, Israelin heimojen kymmentuhansien tykö". --
|